"Tyhjyyden" olo voi olla pelottava ja tuskallinen kokemus. Kun tunnemme emotionaalista tyhjyyttä, tunnemme olomme tyhjäksi, ikään kuin sisällämme ei yksinkertaisesti olisi mitään.
Tämä tunne voi olla hyvin erilainen kuin "raskaita" ja ylivoimaisia masennuksen, paniikkien tai vihan tunteita, jotka valtaavat meidät, koska ne näyttävät läpäisevän olemuksemme kaikki osa-alueet. Emotionaalinen tyhjyys on enemmän epämukavaa keveyttä, jossa tunnemme olomme vapaaksi. Tämä tunne voi olla epävakaa, kun tunnemme olevansa irti itsestämme ja muista, ja siksi olemme epävarmoja siitä, kuinka navigoida kokemuksemme maailmassa.
Lähde: Frederik Lower, käytetty luvalla
Se, mikä voi saada meidät tuntemaan olomme vieläkin epämukavammaksi, kun tunnemme olomme tyhjäksi, on se, että voimme syyttää itseämme tyhjyydestämme. Näemme, että muut ihmiset näyttävät tuntevan olevansa "täydellisempiä", yhteydessä itseensä ja muihin, ja se näyttää rikkaalta ja tyydyttävältä olemassaololta.
Saatamme jopa muistaa aikoja, jolloin emme tunteneet oloamme niin tyhjiksi ja toivomme, että voisimme palata noihin aikoihin. Kiroamme itseämme ja kysymme: "Mikä meitä vaivaa?"
Näissä tapauksissa teemme usein paljon vaivaa tunteaksemme jotain. Saatamme käyttää huumeita, syödä epäterveellistä ruokaa, harrastaa riskialtista seksiä tai mitä tahansa tunteaksemme jotain.
On varmasti tilanteita, joissa tyhjyytemme on osoitus siitä, että jotain on "vikaa". Meillä voi olla biologinen taipumus kokea tiettyjä mielenterveyssairauksia, jotka jättävät meidät alttiiksi tyhjyyden tunteille. Esimerkiksi kun kamppailemme mielialahäiriöiden kanssa, emme usein pysty kokemaan nautintoa.
Tämä katkos näennäisen nautinnollisen toiminnan ja nautinnon puutteen välillä voidaan kokea tyhjyytenä. Kuitenkin, jos kamppailemme paniikkihäiriön kanssa, voimme kokea tunnottomuutta, joka tuntuu tyhjältä. Ja yksi raja-persoonallisuushäiriön määrittelevistä ominaisuuksista on krooninen tyhjyyden tunne sekä siihen liittyvä epävakaa itsetunto. Biologisten ja taitoihin perustuvien hoitojen käyttäminen näiden taustalla olevien mielenterveysongelmien hoitoon voi olla erittäin arvokasta tyhjyyden tunteiden käsittelyssä.
Mutta joskus tunnemme olomme tyhjäksi eri syystä. Tunnemme itsemme tyhjiksi, emme siksi, että meissä olisi jotain "pahaa" sinänsä, vaan siksi, että meissä on jotain "oikeaa". Emme ole varsinaisesti yhteydessä ympärillämme olevaan ympäristöön, koska se ympäristö on jotenkin myrkyllinen eikä ole sopusoinnussa tarkoituksemme ja elämäntavoitteidemme kanssa.
Tämä myrkyllisyys voi johtua useista syistä. Ehkä asiat, joita rakastamme ja haluamme elämässämme, eivät yksinkertaisesti ole saatavilla nykyisessä ympäristössä, kuten silloin, kun olemme sosiaalisesti eristyksissä tai meillä ei ole mahdollisuutta tehdä asioita, joita rakastamme. Tai se voi tapahtua, kun koemme haitallista tai loukkaavaa käytöstä toisilta, joita emme voi heti paeta. Ja tyhjyytemme on mielemme ja kehomme, jotka kieltäytyvät muodostamasta yhteyttä myrkylliseen ympäristöön ja pitävät tilaa jollekin erilaiselle, jollekin paremmalle.
Tässä tapauksessa tyhjyys voi edustaa avoimuutta: halua ja kykyä oppia ja kokea uusia ja jännittäviä yhteyksiä. Tämä tyhjyyden käsitteellistäminen on sopusoinnussa zen-buddhalaisten filosofioiden kanssa, jotka rohkaisevat meitä "tyhjentämään kuppimme" tapana todella olla yhteydessä itseemme ja ympärillämme olevaan maailmaan. Tässä mallissa tyhjyytemme tai irtiyhteydettömyytemme ymmärrettäisiin pikemminkin mahdollisuutena kuin katkeamisena.
Olen miettinyt tätä aihetta paljon siitä lähtien, kun puhuin Heart-yhtyeen Ann Wilsonin kanssa hänen urastaan ja hänen uudesta sooloalbumistaan, Fierce Bliss. Keskustelussamme keskustelimme siitä, kuinka usein on olemassa myrkyllisiä ympäristöjä, joissa muut ihmiset arvioivat tavoitteitamme ja pyrkimyksiämme, usein kriittisesti ja negatiivisesti. Tämä kokemus voi usein jättää meidät tyhjäksi, jopa kyseenalaistaa yhteytemme tuottavaan, luovaan tai taiteelliseen työhönmme.
Mutta Wilson keskusteli siitä, kuinka hän tuli näkemään tyhjyyden tunteet mahdollisena mahdollisuutena eikä itse ongelmana. Tässä on joitain vinkkejä, joiden avulla ihmiset voivat käsitellä tyhjyyden tunnetta, perustuen osittain Wilsonin kanssa käytävään keskusteluun:
Ensimmäinen askeleemme selviytyä tyhjyyden tunteista on hyväksyä kokemus eikä välttää sitä. Tämä lähestymistapa aloittaa terveen mallin kuunnella kehoamme sen sijaan, että tukahduttaisi kokemuksiamme epäterveellisellä käyttäytymisellä. Voimme tulla toimeen tyhjyyskokemukseemme useiden eri menetelmien avulla, mukaan lukien mindfulness-meditaatio tai yksinkertaisesti kirjoittamalla tunteistamme. Tietystä menetelmästä riippumatta on optimaalista, jos keskitymme fyysiseen tyhjyyden kokemukseen.
Onko tyhjyys jotain, jota tunnemme koko kehossamme vai sijaitseeko se päässä, sydämessä tai vatsassa? Tuntuuko se kipeältä? Tunnemmeko olomme kiihtyneemmiksi vai hitaammiksi? Oli tunne mikä tahansa, mitä enemmän voimme havaita somaattisia tyhjyyden tunteita, sitä tietoisempia olemme kokemuksesta ja sitä enemmän tunnemme olomme mukavaksi sen kanssa.
Toiseksi, kun alamme muodostaa yhteyden tyhjyyteemme, voimme ottaa seuraavan askeleen yrittäessämme ymmärtää tyhjyytemme. Miksi tunnemme itsemme tyhjäksi? Näin tehdessämme omaksumme lähestymistavan, että tyhjyytemme on osa jatkuvaa oppimis-, kehitys- ja kasvuprosessia. Näemme tyhjyyden sanansaattajana: jokin ei ole kohdallamme ja haluamme ymmärtää sen.
Tämän tehtävän suorittamiseksi voi usein olla hyödyllistä kirjoittaa kerronnalliseen muotoon "tarina" siitä, miksi tunnemme olomme tyhjäksi. Mitkä aiemmat kokemukset ovat merkityksellisiä? Onko meillä viime aikoina ollut menetyksiä tai pettymyksiä, jotka voivat saada meidät tuntemaan olonsa irti elämästämme? Onko olemassa oleva työ tai suhde epätyydyttävä? Tämä voi tapahtua myös silloin, kun pohdimme, onko meillä biologinen tai mielenterveystila, joka jättää meidät alttiiksi tyhjyyden tunteeseen.
Olivat mahdolliset hypoteesit mitkä tahansa, tärkeintä on, että selitys tuntuu aidolta ja "todelliselta". Tämä haastaa käsityksen, että tyhjyytemme on meissä vialla, ja käynnistää prosessin, jossa se on polku kohti sitä, kuinka voimme tuntea olevansa enemmän yhteydessä itseemme.
Kolmanneksi tyhjyydentunteemme ja ajatuksemme, käyttäytymisemme ja elämänkokemustemme välillä muodostamiemme yhteyksien perusteella voimme alkaa harkita erityisiä selviytymisstrategioita tunteaksemme olomme vähemmän tyhjäksi. Saatamme esimerkiksi huomata, että kun tunnemme olomme tyhjäksi, harjoitus saa meidät tuntemaan olomme täydellisemmiksi ja yhteydessä itseemme.
Tai ehkä osallistua jonkinlaiseen luovaan prosessiin, kuten musiikin kuunteluun tai soittamiseen. Jotkut meistä tuntevat olonsa vähemmän tyhjäksi yksinkertaisesti puhuessaan jonkun kanssa, jota tunnemme olevansa lähellä. Muissa tapauksissa emme ehkä tunne oloamme vähemmän tyhjiksi, ennen kuin ratkaisemme konfliktin tai lopetamme myrkyllisen suhteen. Vaihtoehtoja tutkiessa on tärkeää harkita mahdollisimman monia selviytymisstrategioita, jotta voimme valita laajasta valikoimasta mahdollisesti hyödyllisiä työkaluja.
Seuraavaksi voimme kokeilla erilaisia strategioita, jotka voivat auttaa meitä siirtymään tyhjästä tunteeseen "kokonaisemmaksi". Kokeilemme erilaisia strategioita ja katsomme, toimivatko ne ja miten ne toimivat. Saatamme esimerkiksi päättää, että liikunnan, terveellisen aterian syömisen ja kunnon yöunien yhdistelmä, jonka jälkeen seuraavana päivänä ollaan yhteydessä läheiseen, on luotettava yhdistelmä.
Toisille päiväkirjaamme kirjoittaminen voi toimia paremmin. Riippumatta siitä, mitkä strategiat toimivat tietyssä tilanteessa, avain on jatkuvasti osallistua jatkuvaan prosessiin, jossa nähdään tyhjyytemme osana mahdollista selviytymis- ja paranemisprosessia.
Lopuksi, kun tutkimme, ymmärrämme ja kohtaamme tyhjyytemme, voimme alkaa käyttää tätä tietoa kehittääksemme ennakoivaa elämäntapasuunnitelmaa, joka auttaa välttämään tyhjyyden tunnetta tulevaisuudessa. Voimme alkaa etsiä tilanteita, jotka saavat meidät tuntemaan olonsa täydelliseksi. Samalla voimme alkaa oppia välttämään tilanteita, joiden ennustamme saavan meidät tuntemaan olomme tyhjäksi tulevaisuudessa.
Joten esimerkiksi tyhjyyden selviytymiseen harjoittamisesta voi tulla ennakoivampi ja johdonmukaisempi liikuntasuunnitelma. Ystävien löytäminen, joiden kanssa voimme olla yhteydessä, kun tunnemme itsemme tyhjäksi, voi auttaa meitä näkemään, kenen kanssa haluamme viettää enemmän aikaa eteenpäin. Musiikin kuuntelu parantaa oloa voi alkaa omistautua sellaisten artistien etsimiseen ja tukemiseen, joiden kanssa olemme tekemisissä eniten.
Joten jos hyväksymme tyhjyytemme, voimme aloittaa prosessin, jonka avulla emme vain tunne olevansa tyytyväisempiä, vaan myös osallistumme jatkuvaan prosessiin rakentaaksemme elämää "kokonaisena".
Kuuntele tohtori Miken keskustelu Ann Wilsonin kanssa tästä.
Viimeisimmät kommentit